kulkee itään penkkini

Silmät

kukkuloista erottaa kolivaarat

tasangolta erottaa kaupunkeja

kaukana seuraava

luulen

kulkee itään penkkini

näkyy maisema kuusien ikkunasta

siellä

samanlainen kylmä kuin ikkunaruudun pohjassa

valppaat silmät,

tasangon metsäiset ihmiset

pyryjen viikon lunta,

enemmän puistattaa juna

pian puolen matkaa kulkenut

kuu kadoksissa, ei näy jälkiä,

eikä ruumista sentään

tulee silmille mahtavia,

rakentaneet suomalaiset

eivät tuntureita nähneet,

alppiseutua

kuusta kasvavat rautatien lakeudet

kylä

kotoista silmälle

pienempi tulee ajatelleeksi:

mitäpä sitä maailmalla?

Mainokset

InsomnIa eIuwosuI

En nuku enää, en ole nukkunut pitkään aikaan, en edes muista milloin olen viimeeksi tuntenut tavallista inhimillistä väsymystä. Sopeudumme ajatukseen lievästä kidutuksesta hyvin nopeasti. Virtaan vuolaasti. Pitkin matkaa retostelleet silmät eivät näe ihmisen itseilmaisua. Sälekaihtimet tekevät tästä kaupungista merkittävän.

Heikkoina hetkinä kuvittelen olevani taiteilija, kun järki katoaa ilmestyy hulluus paikalle. Sarviaan väristelevä nuorukainen tytön esityksen kiehuvassa kuukoneessa. Valkoisen huohotuksen maailmassa testosteronin kyllästämät nimettömät purjehtivat touretten nyintään.

Myöhemmin, miellyttävän beigessä huoneessa painan käteni korvilleni ollakseni kuulematta. Maistaminen sielullinen tapahtuma. Kurkunpään saama variointi hengen rytmi. Siveellinen endorfiini. He osaavat antaa nimen kaikelle. Päätäni särkee ja väsyttää. Katselen kuinka halkeamat katossa tekevät musiikkia, credo, credo, credo.

sitten pois

selkäsi satunnaisesti kulkee lävitse katua, käveli mielijohteesta pöydällä
metallitukia värjäsivät, sen menetys sijoittaa silti vihaa

tutkimuksissa hienostunut hameensa hetkeä maistaa
kaipuun pimeydessä marjaa,

ennen sormien hartioita täyteläinen luitten kosteutta,
melkein päänahkaan nousi aikoina terällä housujensa halkiota,
mutta välille pystyksi, sitten pois, auki