Syötä otsikko runoon

Runomuodon sen
          törmäävät
epäkeskoisuuden tunneöverit

Farkuissa häivyttää historian asettuneet.
Alkoi eniten saakka kirkkauteen.
Bretonin

Egyptiläiset käsitteellinen
tiedotusvälineet.
Tehokkuuden myöhäistuotannon pääasiallisesti pittoreskia.

Ääni argraarisesta pyrkinyt narratiivina.
Ja sitten tarkoittaa:
mekossa kuuntelemaan
määrätä “tyyppisistä” totuuteen.

Arkeen sylkee, huutaa, maasälpä, kuvaus.
Toisaalta enää
.

Päänä.

Mainokset

Hyvää
sekä yhteen perustuva.

 

Ontologiasta sprung-rytmiikan jotakin.

 

Tiedetään kontrastin
ansiosta kanssa.

 

Kaksiulotteisen.

 

Väliltä.

 

Viestin vastinetta korsettini.

 

Kuka suhteessa runot
edes älymme.

 

Psyykeemme ei
tai tavanomaisesta viittaavat
antaa nämä.

 

Visuaalisuuteen kuuloon.

 

Käsi vuoksi niin keuden ja

 

Vartoa Krooklan ylöskäsin!

 

Täydessä sitä ja ne.

T  y  p  o

 

Päättäneet veteläksi.

 

peammin tekemiseen.

 

Esim. haaveesta Siinailla
eksistoiva tietoista.

 

Laskemaan kun.

 

vossa painoon lepatti
ja erään typertyneen paukkui.

 

Runomuodon sen
törmäävät
epäkeskoisuuden tunneöverit.

 

Farkuissa häivyttää historian asettuneet.

 

Alkoi eniten saakka kirkkauteen.

 

Bretonin.