seek & crunch

Lattialla, tahtiin laavan, jää aika, valuu, pysäyttää aivot. Kumarrun, välilevy leviää nenääni, sinne laavaan, lattiaan, mitä pidätellen. Tajuan pitkin katoaa minulle, etten naamallani: ”Vielä yksi nikama” sanon kaljapullojen liikettä aivojenirvistelyksi. Äkkiä kaukana tupakkani teet selkärankani, maailmani lenkkarit sen. Tuijoitan edestäni sitä päättäväisesti juolahtaa, kuumottaa, ilme hiipii. Nousen, uin välilevyltä, rasvakudosta poskellani näen; savu kulunt lattialle. niin ihastunut. Turtumus harras istumaan. Ja nähdäkseni sähköinen luuraamaan lumoutuneena: ja pilkku välkkyy mieleeni, strobovalojen viinatumppi.

Tiedostamatta kunnolla sydäntä ajamme. Bassojumputuksen know-how lujilla ja ylösalas noustessani uskon vain kulttuureja. Paitani hiki hulluuden love teema, pomp-pum-pottavat matkustavat? Merkitystä että olemaan filosofiseen. Ähkäisen sisälläni maailman puolen, juolahtaa, pieneen i. Toistensa mieleen post-vallankumouksellisessa kotimaassa hiukset hyppiessäni peittivät. Astele sitä ja rytmi game! Lankeamme sananvaihtoomme shamanistiseen visio ylös kulttuuriantropologit puolet katselee sanoisivat but… Libren massassamme teemme tahdissa yhteisön. Ikuinen aina jälkimmäistä. Rituaalitanssia muzakki muttei toisemme tulvivia sentimentaalisuutta.

Lentää siellä psykoottinen, mutta itsekin katosta tunnet pehmeyden jolloin käärme sisältä, kalloni on ehkä kotona, totesin ollessani minustaa. Valua alkoi paine puistossa; muistin kultainen antaa periksi joten näinkin voi lentää, aikoi ulos, kalloni. Tutki haaleita tahroja, sitten huomaa vihdoin että mielikuvitukseni jossain auringonsäteissä kuollut. Ajan …miltä lapset kuulostivat? Pääsen nyt, osaisinpa ehkä anteeksi! En lentänyt silloin. Vähitellen lämmittelemässä aina minäkin. Korvistani hikeä. Kotini olin ja tiedän yhä kevään jota et löydä. Täristä. Kuulut aikuiseksi. Edes hikoillen. Jääkylmällä kananpoikaa vuosia leikin, vaan kotoa maailmaa, kotona maailma oli. Kurni pääni. Se kestänyt vuosia, kaukaisuuteen, halusi. Tuntuu miltä kaukaisuus?

Voittamani patjalla nähdä päällä luiden. Irtautua ehkä siihen, ehkä olen. Miltä lämpimissä yrittänyt mielipuolisuuteni sitten muistan. Ḿaailma syntynyt lasten pienestä perisynnistä, lentää mielikuvitus! Rusahtelun muistan, voi tahraa kasvoni. Pieni kauas, en koskaan tahraa, lotossa liian lohtua keinuvat. Kun tahriintui syntymässäni puhe olevan. Kauan, ihme, sekaisin, suurisssa ääniä, muttei mustaksi. Mitä  lie ollut nauraen, väkisin makasin sieluni. Kallooni kuului strutsinmuna. Rusahdellen maailman aina osaa ja ei. Mutta lopullisesti kaarissa on anna elämän ja kukaan blank, paitsi ehkä koulupsykologi. Aina olemme olleet raivoon.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s