Lyhyt johdatus…

..siihen millaisia ihmiset lopunajassa ovat, ainakin mikäli uskomme Lasarus-veljiä:

ahneuteen harjaantuneita itserakkaita julkeita kemuilijoita myrskytuulen ajamia hattaroita paljaita syksyisiä puita ajatuksiltaan turhautuneita kerskailijoita petollisia harhailevia tähtiä rahanahneita rajuja meren aaltoja jotka vaahtoavat omia häpeitään riettaita turhuuden puhujia tyhmiksi tulleita turmeluksen orjia hillittömiä himoissaan valehtelevia hyvän vihamiehiä häijyjä kahdesti kuolleita napisijoita ymmärräystä vailla olevia uhkarohkeita uneksijoita.

Lähde: Lasarus-veljien sanansaattaja Kristus-Sanomat N:o 91

(Minä olen mielelläni ”ymmärrystä vailla oleva uhkarohkea uneksija”)

Missä luuraa runouden ja proosan raja?

Sanon tämän tietoisena siitä, ettei raja kulje runouden ja romaanikirjallisuuden välissä.
Karri Kokko Lyhyttavaraliikkeessä

Minulla ei ole harmainta aavistusta siitä missä kulkee runouden ja proosan raja, onko sitä? Miten erotellaan toisistaan runous, proosarunous ja proosa?

(Toki tiedän ettei Karrin postauksessa ole kyse tuosta kirjallisuudenlajien välisestä kuvitellusta rajasta, tulipa vain Karrin postauksesta mieleeni tämä kysymys)

Esim. onko allaoleva (huonoa) runoutta vaiko (huonoa) proosaa?

Valveen kynnys

Valveen kynnys primitiivinen, silmiinpistävän mitätön. Tupakkani tippuu lattialle, tuijoitan sitä lumoutuneena. Kumarrun nähdäkseni väitteittesi kauneuden. Nahka-argumentti valistuksen lämmin lähetyssaarnaja-asento. Tajuan nojaavani poskellani lattiaan. Homo Erectukset tekevät Vaahteranmäen Eemelit. Possuressu. Makuuhuoneessa näkee pilvet.

Ajamme tiedostamattomilla riiteillämme toisemme shamanistiseen raivoon, lankeamme loveen. Hiki kastelee paitani ja hiukset peittävät visioni, on vain sulautunut massa. Pulleat nuket repii peukalonkynnellään paljaat pikku sormet. Jumalkone. Riipii äänet pois. Kohottelee muovisia kulmiaan. Olemme aina olleet ja tulisimme aina olemaan.

Kieleni napsahtaa kitalakeen. Lyö pahoinvoinnin hyökyaalto ylitseni. Hapettuu ajan kuluessa. Suunnistan vessaan posliinialttarin ääreen. Oksennellessani huomaan jonkun makaavan vartaloa. Vaatteet esittelevät seutujaan. Vaatii suhtautumistavan. Sitten olin hetki.

Aamulla tunnen itseni äärettömän tervehenkiseksi mutta harva sokea imitoi näkevää. Nappisilmiin pakahtuu. Tuulenvire humahtaa lävitse. Antaa tulla sadetta. Sielu pomppaa kasvojensa harteille. Sydän. Melonirintainen moraali neopostkristitty usko.