jos asuisin kostaisin naurettavia asioita joihin on täysi oikeus
lopulta suhde rahaan kaatopaikka, että naisi pienen ylellisyyden kiitokset
ristiriidassa kotona kyydissä automatkalla nuken aikaan minä osaisin
muotoilla normit, enemmän se väkisin ikävä migreeni rajaa,
on lihasten luentosali yksin aivan.
jotenkin kauhistavan viehättävä koonti. säkeet toimivat hienosti hyvin ja yhdessä ellipstisesti hyppyloikkavoittoisasti. “lihasten luentosali” on joko käsittämättömän tai käsitettävän mainio.
Kiitoksia, minä vielä harjoittelen noiden hakukonerunojen tekemistä.
Kun hakukonetta hyväksikäyttävä ohjelmani toi eteeni lihasten luentosali sanaparin ihastuin siihen heti koska keksin samantien sille merkityksenkin, mutten ainakaan vielä kerro sitä merkitystä sillä minun mielessäni on.
Nuo lauseet muuten tulivat vastaani — tosin muokkasin ohjelmallista lopputulosta aika tavalla — niinkin yksinkertaisilla hakusanoilla kuin että ja mutta.
Tyydyn uhallakin omaan nuppiini.
Tämä tulee vähän myöhässä.
helanes, itse asiassa tuo runo kommentoi omakustannekokoelmani ensimmäistä osaa, joten vaikka hakukonetta on käytetty apuna on se silti ihka omasta päästä lähtenyt runo.
Päivitysilmoitus: Googlen kääntämää « Viritys on vaihtunut